Olemme maanrakennusta, kuljetuksia ja maa-aineksia myyvä yritys Ruokolahdella.
Toiminta on alkanut jo vuonna 1987 metsälähikuljetuksilla laajentuen pyörä- ja kaavateiden talvikunnossapitoon. Puuhastelun edelleen laajetessa perustettiin vuonna 1998 yhtiö, joka nykyisellään työllistää vilkkaimpaan aikaan 15 henkilöä. Yrityksen tavoitteena on palvella sekä suuria yrityksiä että yksityisiä asiakkaita ammattitaitosella henkilökunnalla ja asianmukaisella kalustolla tehokkaasti, nopeasti ja luotettavasti.
Yritys on saanut RALA hyväksynnän 2010.
Vuoden 2011 alusta yritystoiminta on laajentunut yrityskaupan myötä. Yritys on ostanut osa liikentoimintaa Kaivinliike E. Vepsa Oy:stä ja sitä kautta palvelutasomme on parantunut entisestään.
Yritys on vuoden alusta laajentanut liiketoimintaa myös kaupalliselle puolelle. Sukkulakadulla toimii Imatran vaneri ja kaluste joka on erikoistunut vanerin ja sahatavaran myyntiin sekä vanereiden sahauspalveluihin.